Iijokiseudun juttuarkiston linkkilistalle

Iijokiseutu - aloitussivulle

Iijokiseutu maanantaina lokakuun 4. päivänä 2004:

 

JUHA HAGELBERG

Kuin pienet kevättulvat

Vedet korkealla

Pudasjärvi
Pudasjärvessä syksyn tulvahuippu saavutettiin 27.9., jolloin vesi oli lähes 1,4 metriä ajankohdan normaalien keskiarvojen yläpuolella. Pekka Lahtonen PVO-vesivoima Oy:stä kertoo, että vuodesta 1959 kirjattujen havaintojen mukaan se ei ole koskaan ollut niin korkealla.

Viime viikkoina satanut runsaasti. Iijoen virtausta seuranneiden mukaan vesimäärät ovat olleet pienen kevättulvan luokkaa. Joet tulvivat tai ovat tulvakorkeudessa sekä Oulun Läänin järvet täynnä ja täyttymässä.

Iijoella on vesi ollut rannan asukkaiden mielestä haitallisen korkealla. Vettä on ollut alavilla pelloilla ja teillä. Joen virkistyskäyttö ollut hankalaa. Jokunen laituri on lähtenyt liikkeelle ja veneet on pitänyt pitää visusti kytkettynä.

Siitä, miten tilanne kehittyy, ei Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksessa vesien liikkeitä seuraavalla Eero Nuortimolla ole täysin varmaa tietoa:

– Käytettävissä on tietokone-ennusteet, joita jokainen voi silmäillä ympäristökeskuksen internet-sivuilta.

Tällä hetkellä vedenkorkeudet Iijoen vesistössä ovat Nuortimon mukaan kirkkaasti keskiarvojen yläpuolella. Esimerkiksi Pudasjärvessä lähes metrin korkeammalla kuin normaalisti:

– Tulvahuippu saavutettiin 27. syyskuuta ja sen jälkeen vedet ovat olleet laskussa.
Myös pohjavesivarastot ovat täyttyneet ja maaperä kyllästetty vesistön keski- ja alajuoksulla, joten mahdolliset sateet näkyvät välittömästi vedennousuna.

– Joen yläjuoksulla, Kuusamossa on tänä kesänä satanut vähemmän ja siellä pohjavedenpinnat ovat keskimääräistä matalammalla, kertoo Nuortimo.

Säännöstelyaltaat täyttymässä

Voimayhtiöiden puolesta Iijoen vesistön säännöstelyä seuraava Pekka Lahtonen PVO-vesivoima Oy:stä kertoo, että tällä hetkellä Irnin - ja Kostonjärven altaat ovat lähes täynnä ja melkein sallitussa ylärajassaan.

Myös Lahkonen toteaa, että Kuusamossa on ollut muuta valuma-aluetta kuivempaa ja altaita on pyritty täyttämään.

Altaista juoksutetaan vettä tällä hetkellä nelisen kuutiometriä sekunnissa. Pari viikkoa takaperin juoksutukset olivat 20 kuution luokkaa. Lahkonen myöntää, että viimeaikaiseen vedenkorkeuksiin on juoksutuksilla osansa.

– Koston säännöstelyn vaikutukset näkyvät Pudasjärvessä viikon viiveellä ja Irnistä veden virtaus kestää noin kymmenen päivää.

Äkillisiä muutoksia juoksutuksiin ei kuulemma tehdä, vaan hanoja säädellään kolmen kuution vuorokausivauhtia. Tietokone-ennusteiden mukaan lähiviikkoina vesivarastot täyttyvät Kuusamossa ja sen seurauksena myös patoaltaiden juoksutuksia on lisättävä.

Vedenpinnat Iijoen vaikutusalueella pysyvät siis kohtalaisen korkeina, vaikka ei enää muutamaan päivään sataisikaan.

Iijokiseudun juttuarkiston linkkilistalle