PajatsoMyös Nääppä-Kaaperi osallistui hiljattain pidettyihin pajatson maailmanmestaruuskisoihin. Taito oli harjoituksen puutteessa kuitenkin ruostunut eikä Kaaperi selvinnyt alkukarsintoja pitemmälle. Aikanaan hän kertoi olleensa lajissa tekijämies. Nykyiset vehkeet ovat vain menneet sellaisiksi, ettei niissä enää pärjää kuin tuurilla. Kaiholla Kaaperi muisteli opiskeluaikojaan kymmeniä vuosia takaperin, jolloin erääksi elintason ylläpitäjäksi osoittautui vanha kunnon viidenkymmenen pennin pajatso. Eturessun tyhjentämisen Kaaperi kehui olleen leipälajinsa. Nääpän veljekset, Kaaperi ja Kustu, opiskelivat aikanaan Oulun ammatillisessa kurssikeskuksessa. Pajatsot kiehtoivat myös muita kurssilaisia ja nämä olivatkin kehitelleet monenlaista viritelmää Otokylän raha-automaatin tyhjentämiseksi. Kirveslinja käytti päästä katkaistua rullamittaa, joka työnnettiin alakautta rahaluukusta sisään. Sen avulla ohjattiin peliraha voittoreikään. Tekstiilipuolen oppilaat pilkkivät pajatsoa puolosella, johon oli kiinnitetty lanka. Siivousalan väki tukki rahantuloaukon vessapaperilla ja jäivät kyttäämään, josko joku löisi kolikkonsa keskelle. Saalis käytiin korjaamassa heti, kun rahatta jäänyt pelimies poistui paikalta. Kokkikoulua käyvät sivelivät pelimerkkinsä siirapilla ja pyrkivät ohjaamaan lasiin liimautuvaa rahaa nyrkillä tai potkimalla. Kaikissa pelivariaatioissa oli Kaaperin ja Kustun mielestä omat heikkoutensa. Suurin vaara oli kuitenkin Otolan vihainen portsari, joka mieluusti vippaskonstilaisia käryytti. Niinpä veljekset päättivät oppineina metallipuolen miehinä kehittää oman menetelmänsä. Kesti viikkoja, ennen kuin veljekset saivat rautatangosta viilattua viiskymmenpennisen kokoisen ja painoisen myntin, jonka pajatso sisäänsä hyväksyi. Rautakolikkoa ohjattiin lasin läpi magneetilla. Systeemi oli idioottivarma ja se pidettiin visusti muilta salassa. Lisäksi oli sovittu, että nyt ei anneta ahneuden pirulle valtaa, vaan kierretään läpi kaikki kaupungin huoltoaseman baarit. Tarkoitus oli ottaa huomiota herättämättä jokaisesta vähäsen. Näytti jo siltä, että Nääpänperän miesten taloudelliset ongelmat olivat lopullisesti ratkenneet, kunnes Kaaperille sattui vahinko. Rautakolikko lipsahti magneetista, putosi ohi voittoreiän ja jäi näkösälle tauluun. Paniikissa veljekset pelasivat kaikki siihen mennessä kertyneet voittonsa. Menipä pajatson kitaan kaikki juomatta jääneet päivärahatkin. Ei auttanut, vaikka harjakaisiksi pistettiin veljesten kesken pystyyn painiottelu. Lasin taakse suurella vaivalla aikaan saatu rahasampo jäi.
|