Yrittäjäkoulutus alkuun puhein ja esittelyin

Nopeasti käynnistettyyn koulutukseen lähti mukaan peräti 22 henkilöä

Elinvoimaa yrittäjyydestä-koulutuksen alkutilaisuudessa olivat paikalla liki kaikki ilmoittautuneet. Yrittäjäjärjestön edustajana antoi evästyksensä edessä istuva Heikki Parkkila.

Iijokiseutu04.10.2011:

Toivo Kiminki

Pudasjärvelle ollaan hakemassa Elinvoimaa yrittäjyydestä. Tuon niminen koulutus käynnistyi eilen Pohjantähdessä. Tavoite on kova, vuoden 2013 kesään mennessä pitäisi olla suoritettuna nippu kolmenlaisia tutkintoja.

Koulutus on lajiaan ensimmäinen Suomessa, kertoi koulutusta koordinoivan ja pääosin rahoittavan Pohton toimitusjohtaja-rehtori Pasi Kinnunen. Kurssin mittaan suoritetaan kolmea eri tutkintoa. Tavoitteina on yrittäjän ammattitutkinto, yritysjohtamisen ammattitutkinto ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto.

Mukana on yrittäjiä, yrityksissä työskenteleviä ja kaupungin viroissa olevia. Kaikkiaan koulutusputken aloitti 22 henkilöä. Elokuusta alkaen koulutettuna hierojana pudasjärveläisten lihaksia pehmitellyt Jenni Uusi-Illikainen aikoo suorittaa yrittäjän tutkinnon.

Hierojan opintojen aikana yrittäjyys tuli niukasti esille, mutta aivan oudoksi se ei jäänyt, Uusi-Illikainen kertoi. Hän sai tietoa alkaneesta koulutuksesta myös te-toimistosta.

- Pitkää harkinta-aikaa en tarvinnut, vaan lähdin mielelläni mukaan, Uusi-Illikainen mainitsi. Hän odottaa saavansa koulutuksen aikana oppia, hyviä vinkkejä ja uusia näköaloja uralleen. Vakaana aikomuksena tuoreella yrittäjällä on pysyä kotikaupungissaan.

Yksi koulutuksen tavoite on juuri kaupungin elinvoimaisuuden ylläpitäminen. Oman tervehdyksensä aloitukseen tuonut kaupunginjohtaja Kaarina Daavittila maalaili tulevaisuudennäkymän jossa nyt koulutuksen aloittanut ryhmä olisi tulenkantajana parempaa Pudasjärveä kehittämässä.

Kaupunginjohtaja toivoi koulutuksen aikana viriävän keskustelua kaupungin tulevaisuudesta laajemminkin, mukana kun on myös kaupungin henkilöstöä esimiesvalmennuksessa.

Yrittäjien puheenvuorossa Heikki Parkkila harmitteli, ettei itse ehtinyt riittävästi olla mukana koulutusta keväästä lähtien virittelemässä. Koulutuksen takana ovat kaupunki, osin rahoittajanakin, Pudasjärven yrittäjäyhdistys ja Pohto. Pohto on valtakunnallinen elinkeinoelämän oppilaitos, jonka Oulun toimipiste on alkaneen koulutuksen järjestäjä.

Parkkila muistutteli nuoria yrittäjiä, sellaisia osallistujat pääosin ovat, kaupungin ja paikallisten yrittäjien tehneen hyvää yhteistyötä. Hän toivoi sitä jatkettavan tehokkaasti. Kädenvääntöjä on toki ollut, mutta Parkkila, kuten aiemmin Daavittila, korosti yrittäjien roolin olevan katsoa tulevaisuuteen.

Yksittäisen yrittäjän menestymisen takana on jopa se, että pitää olla hivenen edellä muita. Myös maailmalla liikkuessa pitää yrittäjän osata kuunnella, evästi Parkkila lopuksi.

Rehtori Pasi Kinnunen kiitteli koulutuksen taustalla olevaa kolmikantaa. Hän mainitsi tavoitteena olleen saada mukaan 20 henkilöä. Kun ilmoittautuneita on kaksi enemmän, ei voi kuin olla tyytyväinen, hän sanoi.

Kinnunen evästi koulutettavia sitoutumisen tärkeydellä. Koulutus kannattaa viedä tutkintoon asti. Myös positiivisuus on tärkeää, hän listasi.

Seuraavan vuoden aikana on ryhmällä viisi lähiopetusjaksoa. Tiukimmaksi puristukseksi Kinnunen arvioi kaksipäiväisen liiketoimintasimulaation, joka on ohjelmassa tammikuussa 2013.

Kinnunen korosti esityksessään, jossa käsitteli myös Pudasjärveä yrittäjyyden näkökulmasta, hyvää yhteishenkeä. Siitä esimerkiksi hän heitti Syötteen nykytilanteen. Alueen mökkiläisenä tunteva mies muistutti vuosikymmenen takaisen paikallisen eripuran näkyneen huonona henkenä ja negatiivisuutena sivullisellekin.

TUOREIMMASSA PAPERILEHDESSÄ
  • Pudasjärven ja Taivalkosken uudet ylioppilaat.
  • Pöllinheiton SM-kisa Livolla.
  • Jyrkkäkoskelle tulossa lisää liikennemerkkejä.
  • Riekinkankaan hautausmaalla siivoustalkoot.
  • Karhun salakaato Kuusamossa.
VIIKON KYSYMYS

Muistatko valmistuneita?

JÄTÄ JUTTUVINKKI
Toivoisitko lehdessämme olevan juttua jostakin sinua kiinnostavasta asiasta?

JÄTÄ JUTTUVINKKI

TEXTARIT
Lähetä viesti Iijokiseudun Textaripalstalle puh. 044 0860070. Viesti maksaa operaattorisi normaalin viestimaksun. Lähetyksessä täytyy näkyä lähettäjän numero. Toimitus voi muokata lähetettyjä tekstejä.
KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Iijokiseutu voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT