Viipalekoulu uuteen pohdintaan

Lähes kymmenen vuoden remontoinnin jälkeen Rimminkankaan koulukampuksen osalta on tultu viimein siihen lopputulokseen, että nyt alkaa riittää. Viime keväänä esille nostettu väliaikainen viipalekouluratkaisu otetaan uudelleen pohdintaan.
Iijokiseutu07.02.2012:
Pudasjärven sivistyslautakunta keskusteli viime viikolla perusteellisesti Rimminkankaan koulun sisäilmaongelmista – ja oli sitä mieltä, että viime keväänä haudattu viipalekouluratkaisu on otettava uudelleen selvitettäväksi välittömästi.
Koska kyseessä on pitempiaikainen väliaikaisratkaisu, asia noussee vielä kaupunginhallituksen ja valtuustonkin käsittelyyn. Viime keväänä teknisen toimen selvityksen mukaan väliaikaisten parakkitilojen rakentaminen koulun kentälle olisi maksanut noin 200?000 euroa.
Hankkeesta luovuttiin liian kalliina ja päädyttiin sisäilmaongelmista kärsineiden opetustilojen perusteelliseen remontointiin, jolla uskottiin saatavan koululle 20 vuotta lisäaikaa. Lopulle miljoona euroa maksaneesta saneerauksesta huolimatta ongelmia ei saatu hallintaan. Oppilaiden ja henkilökunnan oireilu jatkui ja pahiten kärsineiden osalta opetusta joudutaan yhä jatkamaan väistötiloissa.
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Tuula Kuukasjärven mukaan meneillään olevat uudet remonttisuunnitelmat on nyt kerta kaikkiaan pysäytettävä ja uuden koulurakennuksen suunnittelu aloitettava välittömästi:
– Tuloksettomiksi osoittautuneet remontit nielevät joka tapauksessa aina satoja tuhansia euroja. Lisäksi opetus kärsii opettajien jatkuvista sairaslomista, eikä sijaisuuksiinkaan ole tunkua vallitsevan tilanteen takia.
– Huomattavia lisäkustannuksia aiheutuu myös oppilaiden kuljetuksista eri puolilla pitäjää oleviin väistötiloihin, listaa Kuukasjärvi – jonka mukaan lautakunnan kanta on, että viimeistään syksyllä viipalekoulu pitää olla pystyssä.
Kuukasjärvi kertoo, että lautakunta edellyttää, että tällä kertaa Rimmin sisätilaongelmien ja tulevan koulusuunnittelun selvitystyöryhmään otetaan mukaan tällä kertaa myös koulupuolen edustajia.
Aittojärven koulun sisäilmatilanteesta selvitys valmistuu parin viikon kuluessa. Asiaa on Kuukasjärven mukaan ennakoitu jo opettajien virkajärjestelyissä. Mahdollista on, että myös Aittojärven koulu sulkee ovensa lopullisesti.


