Koottava kosteikkosilta puun lähikuljetukseen

Uusi keksintö valmiina käyttöön

Iijokiseutu01.08.2011:

Toivo Kiminki

Yrittäjä Tuomo Hanhisuanto odottelee pienellä jännityksellä yrityksensä käyttöön tulevan kehitelmän käyttöönottoa.

Vielä tuo viritelmä on yrityksen hallin pihalla kasassa, mutta viimeistään Sarakylän vattumarkkinoiden aikana se tulee käyttöön, Hanhisuanto lupaa.

Silloin leväytetään hakkunäytöksen yhteydessä ajokoneen kuormatilasta silta, jolla muutaman kymmenen metrin levyinen kosteikko ylittyy kepeästi.

Parruista ja kumimatoista kierretangoilla koottu siltaelementti painaa muutamia satoja kiloja, joten metsäkoneen kuormatilassa niitä kulkee kymmenkunta.

Vastaavanlasta rakennelmaa on kokeiltu prototyyppinä aiemmin, mutta systeemi osoittautui liian hintavaksi, Hanhisuanto tietää.

Veljensä Tarmon konepajassa Muhoksella valmistetut elementit on Tuomo Hanhisuannon mukaan tarkoitus ottaa yhteiskäyttöön Biowatin leimikoita lähiseuduilla korjaavien yrittäjien kesken.

Pudasjärven soisissa leimikoissa on juuri kosteikkojen ylittäminen ongelmia tuova seikka, jonka ratkaisusta uskotaan olevan olevan etua niin korjuuyrittäjälle kuin metsänomistajalle.

Tuomo Hanhisuannon Pölkky-pojat Oy on viimeisen vuoden korjannut energiapuuta Biowatin ostamista leimikoista lähinnä Pudasjärvellä.

Yrityksellä on nyt kaksi juuri pienpuun korjuuseen viriteltyä korjuuketjua. Niiden hantaakeissa on sormensa yrittäjän lisäksi kuudella työntekijällä.

Sen verran on ketjuissa eroa, että toisella käydään tarvittaessa järeämpääkin puuta sisältävän leimikon kimppuun. Integroitu korjuu erottelee kuitupuun omaan pinoon.

Hanhisuanto itse kertoo vierastavansa metsäkoneurakoitsijan titteliä. Hän pitää yrityksensä toimintaa metsäpalveluna, joka keskittyy nuorten metsien kunnostukseen.

Yritys on aloittamassa myös korjattavien leimikoiden oston.

Jatkossa on Hanhisuannon itsensä aikomus keskittyä sopivien kohteiden kartoittamiseen ja kaupantekoon. Moton puikkoihin hän uskoo silti nousevansa ainakin kuskien lomittajaksi.

Yrittäjä uskoo myös ostajaksi siirtymällä löytävänsä entistä paremmin korjuuseen sopivat leimikot. Kaupanteon rahoitus ja kemera-tukiin liittyvä byrokratia pysyy edelleen Biowatin näpeissä, mies kiittelee.

Lue lisää maanantain Iijokiseudusta!

TUOREIMMASSA PAPERILEHDESSÄ
  • Pudasjärven ja Taivalkosken uudet ylioppilaat.
  • Pöllinheiton SM-kisa Livolla.
  • Jyrkkäkoskelle tulossa lisää liikennemerkkejä.
  • Riekinkankaan hautausmaalla siivoustalkoot.
  • Karhun salakaato Kuusamossa.
VIIKON KYSYMYS

Muistatko valmistuneita?

JÄTÄ JUTTUVINKKI
Toivoisitko lehdessämme olevan juttua jostakin sinua kiinnostavasta asiasta?

JÄTÄ JUTTUVINKKI

TEXTARIT
Lähetä viesti Iijokiseudun Textaripalstalle puh. 044 0860070. Viesti maksaa operaattorisi normaalin viestimaksun. Lähetyksessä täytyy näkyä lähettäjän numero. Toimitus voi muokata lähetettyjä tekstejä.
KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Iijokiseutu voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT