Liukas keli, mutta raskas hiihto

Uuden mallin umpiskisa

Iijokiseutu14.02.2012:

Toivo Kiminki

Viikonvaihteen umpihankihiihdon MM-kilpailussa oli mukana aivan uusi elementti. Sunnuntaina kilpailijat hiihtivät ensin osuuden umpista, sitten kelkkauraa ja kiipesivät maaliin pitkin Pikku-Syötteen kovapohjaista laskettelurinnettä.

Entistä oli se, että kovakuntoiset hiihtäjät selvisivät urakasta odotetun vauhdikkaasti, ja osa retkeilymielessä kisaan lähteneistä viipyi sunnuntain reitillä useita tunteja.

Voittajien listaan saatiin uudet nimet, tosin vain kaksi uutta henkilöä. Kouvolan varuskunnan urheilijat ovat aiemmin kisanneet uttilaisina, armeijan reserviläisinä. Nyt voittaneessa viiden miehen ryhmässä on kolme entistä mestaria.

Yksilösarjan paras, Joensuun Antti Tolonen, hiihti mestaruuteen vuonna 2007 Pohjois-Karjalan miesten Metsähallitus/ Raja-nimisessä joukkueessa.

Lue juttu kokonaisuudessaan paperilehdestä.

TUOREIMMASSA PAPERILEHDESSÄ
  • Pudasjärven ja Taivalkosken uudet ylioppilaat.
  • Pöllinheiton SM-kisa Livolla.
  • Jyrkkäkoskelle tulossa lisää liikennemerkkejä.
  • Riekinkankaan hautausmaalla siivoustalkoot.
  • Karhun salakaato Kuusamossa.
VIIKON KYSYMYS

Muistatko valmistuneita?

JÄTÄ JUTTUVINKKI
Toivoisitko lehdessämme olevan juttua jostakin sinua kiinnostavasta asiasta?

JÄTÄ JUTTUVINKKI

TEXTARIT
Lähetä viesti Iijokiseudun Textaripalstalle puh. 044 0860070. Viesti maksaa operaattorisi normaalin viestimaksun. Lähetyksessä täytyy näkyä lähettäjän numero. Toimitus voi muokata lähetettyjä tekstejä.
KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Iijokiseutu voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT