Teknisestä aiotaan irtisanoa kaksi johtajaa
Iijokiseutu25.10.2011:
Teknisessä toimessa esitetään kahden johtotehtävissä olevan henkilön vakanssien lopettamista. Teknisen lautakunnan käsittelyyn marraskuussa menevä esitys tehtiin viime torstaina päättyneiden yt-neuvottelujen jälkeen. Neuvotteluiden taustalla taas on kaupungin talouden tasapainottamissopimus, jonka pohjalta teknisen toimen töitä on ulkoistettu suuri määrä.
Kaupungilta ei täsmennetä, ketä henkilöitä vakanssien lopettamiseen liittyvä irtisanomisesitys koskee, mutta yleisesti levinneiden tietojen mukaan kyse on työnjohtaja Heino Ruuskasesta ja maarakennusmestari Kauko Seppäsestä.
Vakanssien vähentämisen perusteluissa todetaan, että kuluvan vuoden aikana liikkeenluovutusten kautta teknisen toimen työntekijöistä on 37 henkilöä siirtynyt ulkopuolisten yritysten palvelukseen.
”Tehdyt toiminnalliset ja taloudelliset muutokset ovat vähentäneet olennaisesti teknisen toimen palveluksessa olevien henkilöiden määrää, mikä vaikuttaa myös työnjohdon ja esimiesten tehtäviin”, sanotaan teknisen johtajan, talous- ja henkilöstöpäällikön ja kaupunginjohtajan julkisuuteen toimittamassa tiedotteessa.
”Samalla muutoksia on syntynyt myös teknisen johtajan tehtäviin, ja niihin voidaan liittää jäljelle jääviä kuntatekniikan yksikön tehtäviä”, jatkuu tiedote.
Samaan kokoukseen vakanssien vähentämisesityksen kanssa tulee myös teknisen toimen uuden organisaatiokaavion vahvistaminen.


