Rahapula ajoi Metsähallituksen ostamaan palveluita

Syötteen retkeilykohteiden huoltotyöt yrittäjille

Matti Salonpää (vasemmalla) ja Markku Rytinki saavat seuraavat kolme vuotta kuskata klapin jos toisenkin turistien poltettaviksi.

Iijokiseutu15.08.2011:

Toivo Kiminki

Syötteen ja Kylmäluoman alueen poluilla ja autiotuvilla alkaa uusi aika syyskuun alussa.

Perinteisesti huoltotöistä vastanneen Metsähallituksen väki vetäytyy silloin takavasemmalle tarkkailuasemiin. Kesän aikana on huoltotyöt kilpailutettu ja neljännesmiljoonan euron kolmivuotinen urakka palasteltiin lopulta kolmeen osaan.

Uuden mallin takana on, mikäpä muu kuin rahapula. Valtion työllistämisrahat ovat vuosia olleet yhä tiukemmin kiven alla, kertoi puistonjohtaja Matti Hovi. Myös valtion tuottavuusohjelma on pistänyt retkeily- ja suojelualueista vastaavat miettimään uusia kuvioita.

Malli ei suinkaan ole uusi, Hovi korosti. Ylä-Kainuussa hommia on hoidettu ostopalveluina pian vuosikymmenen verran. Puistonjohtaja korosti, että kyse ei ole ulkoistamisesta. Luontopalveluiden vakituista väkeä ei uuden huoltomallin myötä vähennetä.

Luontopalveluiden suunnittelija Vesa Simonen perusteli yritysvetoista huoltoa myös jatkuvuudella. Pitkään työllisyysvaroin teetetyt työt on jouduttu opettamaan uusille miehille jopa puolen vuoden välein.

Jatkuvuutta etsittiin myös huoltourakan paloittelulla.

Työt tekee jatkossa yrittäjä itse, kun kaikkiin kohteisiin valittiin pieniä yrityksiä. Kaikkiaan tarjouskilpailuun osallistui yksitoista yritystä, Simonen kertoi. Pelkästään hinnan perusteella ei valintaa tehty. Työn laatu ja yrittäjän paikallistuntemus olivat osaltaan ratkaisemassa kilpailua.

Kylmäluoman retkeilyalueen huoltourakan sai paikallinen leirintäalueyrittäjä Harri Väisänen. Taivalkosken puoleisen kansallispuiston ja pitäjän muiden retkeilykohteiden huoltotöistä vastaa jatkossa uusi yrittäjä, pintamolainen Matti Salonpää. Hän on kaupungin liikuntapaikkojen hoitaja ja aikoo hoitaa huoltourakan varsinaisen työnsä ohessa.

Salonpää kertoi yrityksen aloittamisen takana olevan myös huolen nykyisen työn jatkosta menossa olevassa muutoksessa. Isompia investointeja hän ei usko huoltotyön tekemiseen tarvitsevansa.

Luontopalveluiden Pudasjärven alueen huollosta vastaa jatkossa syötekyläläinen Markku Rytinki, joka on parisen vuotta pyörittänyt Syöte Experience- kelkkavuokraamoa.

Rytinki aikoo muuttaa vuokraamon toimintaa vähemmän sitovaksi tekemällä jatkossa yhteistyötä toisen kylän yrittäjän kanssa. Valtaosa tulevasta urakasta on polttopuun tekoa ja kuljettamista käyttökohteisiin joten sen pystyy parhaiten tekemään muuten hiljaisen alkutalven aikana, Rytinki tietää.

Myös autiotupien jätehuolto, pääosin kompostoivien käymälöiden tuotosten kuljetus, kuuluu uusille yrittäjille.

He vastaavat alueillaan myös retkeilyreittien, taukopaikkojen ja rakenteiden kunnosta ja siisteydestä. Peruskunnostukset pysyvät jatkossa Metsähallituksen näpeissä. Pois suljettua ei Vesa Simosen mukaan ole se, etteivätkö yrittäjät voisi niihinkin osallistua eri sopimuksella.

Muutama vuosi sitten Syötteelle valmistunut Metsähallituksen huoltorakennus säilyy sekin entisen isännän hoteissa. Simonen uskoo sille tarvetta olevan kalustovarastona.

Markku Rytinki kertoi vuokranneensa varaston liiteriosan ja ostaneensa samaan vauhtiin siellä kuivatut klapit, jotka seuraavilla lumilla kuskaa käyttökohteisiin.

TUOREIMMASSA PAPERILEHDESSÄ
  • Pudasjärven ja Taivalkosken uudet ylioppilaat.
  • Pöllinheiton SM-kisa Livolla.
  • Jyrkkäkoskelle tulossa lisää liikennemerkkejä.
  • Riekinkankaan hautausmaalla siivoustalkoot.
  • Karhun salakaato Kuusamossa.
VIIKON KYSYMYS

Muistatko valmistuneita?

JÄTÄ JUTTUVINKKI
Toivoisitko lehdessämme olevan juttua jostakin sinua kiinnostavasta asiasta?

JÄTÄ JUTTUVINKKI

TEXTARIT
Lähetä viesti Iijokiseudun Textaripalstalle puh. 044 0860070. Viesti maksaa operaattorisi normaalin viestimaksun. Lähetyksessä täytyy näkyä lähettäjän numero. Toimitus voi muokata lähetettyjä tekstejä.
KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Iijokiseutu voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT