Syötteeltä löytyi vanhoja kalapatoja
Iijokiseutu18.07.2011:
Syötteen kansallispuistossa alkukesästä tehdyssä inventoinnissa löytyi 40 uutta kohdetta. Vanhin kohteista on kivikautinen asuinpaikka. Yksin tutkimusta tehnyt arkeologian opiskelija Inga Nieminen löysi myös kolme kalapatoa vedestä.
– Yleensä ne jäävät huomaamatta, toteaa Syötteellä ensimmäistä kertaa työskennellyt arkeologi.
Nieminen inventoi kohteita seitsemältä retkeilyreitiltä sekä muutamilta luontopoluilta. Löytyneen raudanvalmistuspaikan hän arvelee olevan satoja vuosia vanhan.
Kansallispuistosta löytyi jälkiä käytöstä poistetuista savottatyömaista sekä poronhoidossa käytetyistä kesäerotuspaikoista.
Vaikka Metsähallituksen aluetta on ennestään tutkittu, on inventoinneissa ollut aiemmin eri painopisteitä. Syötteeseen Niemisen oli kivutonta paneutua hyvien kirjallisten lähteiden ansiosta.
Inventointi on osa Syötteen Lumoa-hanketta. Tarkoitus on kehittää aluetta ja päiväreittejä sekä tuoda esille kulttuuriperintöä.
Nieminen uskoo, että reiteistä tulee jatkossa monipuolisempia. Tavoite on myös kerätä tietoa suojelua ja hoitoa vaativista kohteista.


