Sinilevätilanne on hyvä

Iijokiseutu22.08.2011:

Ympäristökeskuksen mukaan koko maan levätilanne on ajankohtaan nähden tavallista parempi. Levähavainnot ovat vähentyneet epävakaisen sään johdosta. Tavallisesti sinileväkukinnot ovat runsaimmillaan elokuun puolivälin tienoilla.

Pudasjärvellä valtakunnalliseen leväseurantaan kuuluvilla havaintopaikoilla Naamankajärvellä ja Pintamojärvellä ei levää ole edelleenkään havaittu. Siikalammella Taivalkoskella levää esiintyy edelleen hieman. Myös Pudasjärven kaupungin ympäristötarkastajan Leila Ruuskasen mukaan sinilevää on kesän aikana havaittu Pudasjärven uimarannoilta otetuista näytteistä hyvin vähän.

Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla pintavesien lämpötilat ovat tällä hetkellä 14–17 astetta ja Lapissa 12–16 astetta.

TUOREIMMASSA PAPERILEHDESSÄ
  • Pudasjärven ja Taivalkosken uudet ylioppilaat.
  • Pöllinheiton SM-kisa Livolla.
  • Jyrkkäkoskelle tulossa lisää liikennemerkkejä.
  • Riekinkankaan hautausmaalla siivoustalkoot.
  • Karhun salakaato Kuusamossa.
VIIKON KYSYMYS

Muistatko valmistuneita?

JÄTÄ JUTTUVINKKI
Toivoisitko lehdessämme olevan juttua jostakin sinua kiinnostavasta asiasta?

JÄTÄ JUTTUVINKKI

TEXTARIT
Lähetä viesti Iijokiseudun Textaripalstalle puh. 044 0860070. Viesti maksaa operaattorisi normaalin viestimaksun. Lähetyksessä täytyy näkyä lähettäjän numero. Toimitus voi muokata lähetettyjä tekstejä.
KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Iijokiseutu voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT