Siivekkäitä näkynyt, lisää odotellaan
Iijokiseutu24.04.2012:
Toivo Kiminki
Kevät on säätieteellisen määritelmänkin mukaan nyt alkamassa Pudasjärvellä. Vuorokauden keskilämpötila on hivuttautunut nollan yläpuolelle ilmeisen pysyvästi.
Lämpenemisen myötä on muuttolintujen virta tavoittamassa hitaasti huvenneiden lumien maisemia. Ainakin pitäjän itä- ja pohjoisosien vaaramailla ei pälviä vielä näy, Ahmavaarassa lunta oli vielä lauantaina reilusti toista metriä.
Punarinta pistäytyi perjantaina Sotkajärven Kauppilassa Iijoen törmällä. Torstaina lensi harmaalokki Kurenalla. Sarakylän Vapahaarantiellä pääsivät Veikko Granlund, Ilpo Heikkilä sekä Juhani ja Henri Jurmu kiikaroimaan komeaa merikotkaa.
Samoille seuduille lennähti maanantaina parvi vihervarpusia sekä kottarainen. Myös piekana on petolinnuista nähty jo useammalla suunnalla.
Varhaisimmat perhoset lentävät todennäköisesti näinä päivinä. Ainakin aikuisena talvehtinut nokkosperhonen tapaa lämmittää siipiään auringonpaisteessa lumen vielä peittäessä maata.
Iijokiseutu seuraa kevään etenemistä Kesää kohti-palstalla. Luonnossa näkyvistä kevään ja kesän merkeistä odotamme lukijoilta tietoja toimitukseen. Niitä voi lähettää sähköpostilla tai soittaa toimittajille. Käydäkin saa havainnoista kertomassa.
Myös lukijoiden ottamat kuvat ovat tervetulleita osoitteeseen: toimitus(at)iijokiseutu.fi.




