Sienituntemukselle on kysyntää
Syötteen koululaiset ja maahanmuuttajat tekivät 4H:n johdolla retken sienimetsään
Iijokiseutu09.09.2011:
Aila Anttonen
Syötteen koululla pidettiin keskiviikkona sieniin tutustumispäivä.
Syötteen koululaisten lisäksi päivään osallistui joukko Pudasjärvellä asuvia maahanmuuttajanuoria. Sienipäivä oli osa Nuoren turvapaikanhakijan polku Pudasjärvellä -hankkeen kotouttamistoimintaa ja myös sen rahoittama.
Päivä alkoi kulttuurivaihdolla luokkatilassa, kun maahanmuuttajat kertoivat lapsille kukin omasta kotimaastaan. Tutustumisen jälkeen lähdettiin ryhmissä sienimetsään, missä tehtävänä oli poimia korin pohjalle mahdollisimman monenlaisia erilaisia sieniä, tunnistaa ne ja koostaa lopulta sienistä koululle näyttely.
Sienioppaana retkellä oli mukana 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Päivi Takkinen. Hän kertoo sienikursseille olevan tilausta. Takkinen on Pudasjärvellä ainut kauppasienineuvoja, eli sellainen henkilö, joka voi kouluttaa poimijoita.
Aikuisille Takkinen ei valitettavasti ehdi pitämään kursseja lainkaan, sillä parikymmentä koululaisille suunnattua kurssia ympäri Pudasjärveä työllistävät hänet täysin.
Lue juttu kokonaisuudessaan paperilehdestä.





