Yrityksillä viimeinen hetki toimia:

Sepa-siirtymäaikaa enää vajaa kuukausi

Iijokiseutu11.10.2011:

Pudasjärven Osuuspankki kehottaa alueensa yrityksiä ottamaan loppukirin SEPA-valmiuden varmistamiseksi.

Yhtenäisen euromaksualueen SEPAn (Single Euro Payments Area) siirtymän takaraja on 31. lokakuuta. Tämän jälkeen pankit eivät enää ota vastaan maksuja suomalaisilla tilinumeroilla ja maksuaineistoilla.

– SEPA on suurempi muutos kuin euroon siirtyminen, mutta silti huolestuttavan moni on jättänyt järjestelmiensä päivityksen viime tippaan, Pudasjärven Osuuspankin toimitusjohtaja Teuvo Perätalo kertoo.

– SEPA-muutokset on tehtävä, vaikka yritys toimisi vain Suomen alueella, sillä myös kotimaassa maksettavista maksuista tulee SEPA-maksuja. Esimerkiksi palkat eivät välity, mikäli ne ovat vanhassa muodossa. SEPA koskee siis kaikkia yrityksiä.

Jotta yrityksen maksuliike ei pysähdy marraskuun alussa, yritysten pankkiyhteysohjelmista on oltava käytössä SEPA-kelpoiset versiot, ja tilinumerot on saatettava SEPAn vaatimaan IBAN-muotoon. Myös laskulomakkeisiin on muutettava IBAN-muotoinen tilinumero ja pankin BIC-koodi.

Korttimaksuja vastaanottavien yritysten on päivitettävä maksupäätteet voidakseen ottaa vastaan sirukorteilla tehtäviä maksuja.

– Jos yritys ei ole varma mitä tehdä, kehotamme sitä pikaisesti ottamaan yhteyttä omaan pankkiinsa tai taloushallintojärjestelmän toimittajaansa. Lisätietoja löytyy myös OP-Pohjola-ryhmän ja Finanssialan Keskusliiton internetsivuilta, Teuvo Perätalo neuvoo.

TUOREIMMASSA PAPERILEHDESSÄ
  • Pudasjärven ja Taivalkosken uudet ylioppilaat.
  • Pöllinheiton SM-kisa Livolla.
  • Jyrkkäkoskelle tulossa lisää liikennemerkkejä.
  • Riekinkankaan hautausmaalla siivoustalkoot.
  • Karhun salakaato Kuusamossa.
VIIKON KYSYMYS

Muistatko valmistuneita?

JÄTÄ JUTTUVINKKI
Toivoisitko lehdessämme olevan juttua jostakin sinua kiinnostavasta asiasta?

JÄTÄ JUTTUVINKKI

TEXTARIT
Lähetä viesti Iijokiseudun Textaripalstalle puh. 044 0860070. Viesti maksaa operaattorisi normaalin viestimaksun. Lähetyksessä täytyy näkyä lähettäjän numero. Toimitus voi muokata lähetettyjä tekstejä.
KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Iijokiseutu voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT