Rajamaan rannassa tapeltiin

Iijokiseutu28.07.2011:

Rajamaan uimarannalla Pudasjärven keskustassa sattui maanantai-iltana kello 19 jälkeen välikohtaus, jossa kaksi paikkakuntalaista yli 20-vuotiasta miestä tappeli kolmen tai useamman ulkomaalaistaustaisen nuorukaisen kanssa.

Poliisin kuulustelemien osapuolten kertomusten mukaan tappelussa käytettiin nyrkki-jalka -tekniikoiden lisäksi myös kättä pidempää: mm. rautaputkea, veistä ja kiveä. Hoitoa vaativia vammoja syntyi puolin jos toisin.

Osapuolten näkemykset tapahtuneesta poikkeavat poliisin mukaan toisistaan. Asiasta kuullun tappeluun osallistumattoman ulkopuolisen näkemys asiasta oli, että paikkakuntalaiset olivat välikohtauksen alkuunpaneva voima.

Poliisi korostaa, että vasta esitutkinta, syyttäjä ja mahdollisesti käräjäoikeus tuonevat lopulta päätöksen syyllisyyskysymykseen. Lisäksi poliisi vetoaa eri osapuoliin, että näin helteelläkin tunteet pyrittäisiin pitämään viileinä, eikä jatkoeriä asiassa kaivata.

TUOREIMMASSA PAPERILEHDESSÄ
  • Pudasjärven ja Taivalkosken uudet ylioppilaat.
  • Pöllinheiton SM-kisa Livolla.
  • Jyrkkäkoskelle tulossa lisää liikennemerkkejä.
  • Riekinkankaan hautausmaalla siivoustalkoot.
  • Karhun salakaato Kuusamossa.
VIIKON KYSYMYS

Muistatko valmistuneita?

JÄTÄ JUTTUVINKKI
Toivoisitko lehdessämme olevan juttua jostakin sinua kiinnostavasta asiasta?

JÄTÄ JUTTUVINKKI

TEXTARIT
Lähetä viesti Iijokiseudun Textaripalstalle puh. 044 0860070. Viesti maksaa operaattorisi normaalin viestimaksun. Lähetyksessä täytyy näkyä lähettäjän numero. Toimitus voi muokata lähetettyjä tekstejä.
KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Iijokiseutu voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT