Puikkarin peruskorjaus etenee
Iijokiseutu04.07.2011:
Ulla-Maija Kantoniemi
Puikkarissa remontoidaan parhaillaan pesu- ja pukutiloja sekä uima-altaita. Muurarin työtä tekevä Ilmo Jokikokko kertoo, että pukuhuonetiloissa olevat kaapit, tasot ja penkit käsitellään uudelleen hiomalla ja lakkaamalla.
Miesten ja naisten pesuhuoneista on purettu lattiat ja seinät sekä hiottu vanhat laastit pois.
– Seinä- ja lattiapinnat tehdään kokonaan uusiksi. Lattiaan ei tule laatta- vaan akryylipinta, kertoo Jokikokko.
Suihkutilat saavat uutta ilmettä raikkaiden keltaisten laatoitusten avulla entisten vihreiden sijaan. Myös saunatilat saavat uudet paneelit lattiaan ja kattoon. Wc-tilat säilyvät ennallaan ilman uudistuksia.
Jokikokon mukaan myös allaspuolella on peruskorjausta vaativia kohtia – altaanpohjat saavat uusia laattoja irronneiden tilalle, ja altaiden syöpyneet saumat uusitaan. Kahvion tiloihin ei tehdä remonttia, mutta sen kalusteet on lakattu uudelleen. Peruskorjaukseen kuuluu myös vedenkäsittelylaitteiston uusiminen.
Puikkarin remontti aloitettiin toukokuun puolivälissä ulkotöillä, ja sisätilojen korjaus aloitettiin kesäkuun alussa. Uimahallin on tarkoitus avata ovensa jälleen syksyllä lokakuun ensimmäisenä päivänä.







