Elinvoimaa haussa kuntapäättäjien ja yrittäjien tapaamisessa

Pudasjärvi ja Taivalkoski yhteen?

Iijokiseutu07.10.2011:

Toivo Kiminki

Taivalkosken yrittäjien puheenjohtaja Pekka Vääräniemen aloitteesta istui monikymmenpäinen joukko Pudasjärven ja Taivalkosken kuntien sekä yrittäjien johtoa korkean paikan tapaamisessa Iso-Syötteellä.

Idean Vääräniemi kertoi saaneensa käytyään kaupungin väen kutsusta vierailulla viime keväänä. Hän uskoi keskiviikon tilaisuuden päätteeksi jotain uutta lähteneen liikkeelle.

– Jotain on tehtävä, että jotain tapahtuisi. Vuorovaikutusta pitää meidän lisätä, niin yrittäjien kuin poliitikkojen, Vääräniemi mietti.

Vääräniemen tukena kokoonkutsuissa ollut Naturpoliksen yritysasiamies Mika Kolehmainen oli yllättynyt tapaamisen suosiosta. Neuvonpitoon kutsuttiin nelisenkymmentä henkeä ja heistä reilusti yli kolmekymmentä saapui.

Tilaisuuden avannut kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eero Oinas-Panuma veisi kuntien yhteistyön perille asti. Hän listasi joukon asioita, jotka Pudasjärveä ja Taivalkoskea yhdistävät. Kaupungista tulisi pinta-alaltaan Euroopan suurin, eikä sen olemassaoloa mikään saisi uhanalaiseksi.

Syötteen matkailuun toisi Taivalvaara hyppyreineen merkittävän lisän, Syöte on jo nyt yhteistä työssäkäyntialuetta. Kansallispuisto, Iijoki ja valtatie 20 yhdistävät, Oinas-Panuma luetteli.

Alue toisi luontomatkailuun niin lännen suot kuin itäiset vaarat ja tunturin. Luonnonrikkauksia löytyy, uusi kunta olisi Oinas-Panuman mukaan Suomen metsärikkain. Sama olisi tilanne turpeessa ja pohjavesivaroissa.

Mekaanisessa puuteollisuudessa on vahvoja yrityksiä kummassakin kunnassa. Mustavaara tuo mahdollisuuksia. Lappi-brändin alla olo on yhteinen vahvuus ja kulttuurissa löytyy Pudasjärveltäkin, vaikka Taivalkoski sen hyödyntämisessä Oinas-Panuman mielestä edellä onkin.

Elinvoiman ja yrittämisen turvaamiseksi Oinas-Panuma suositteli rohkeutta pohtia kuntien rajojen poistamista. Mikä on järkevää, pitäisi olla mahdollistakin. Kuntien rajavartiolaitoksen ei enää pidä olla esteenä palveluiden järjestämisessä, hän huomautti.

Tilaisuuden puheenjohtaja, Taivalkosken kunnanvaltuuston puheenjohtaja Vesa Turpeinen uskoi Oinas-Panuman esityksen harkiten tehdyksi. Pekka Käsmä, kunnanhallituksen puheenjohtaja, toppuutteli huomauttaen Taivalkoskella olevan voimassa päätöksen pysyä itsenäisenä.

Pekka Vääräniemi toivoi kunnilta löytyvän halua yhteistyöhön, jonka muodot hän haluaa jättää poliitikkojen päätettäviksi. Taivalkosken yrittäjien puolelta yhteistyötä on hänen mukaansa enemmän Pudasjärven kuin Kuusamon suuntaan.

Teollisuusneuvos Jorma Terentjeff toivoi lisää yhteistyötä Taivalkosken yrittäjien kanssa. Matkailualan asiakas ei katso kuntien rajoja vaan alueen kokonaisuutta. Terentjeff näki Oinas-Panuman esityksessä tyypilliseksi luonnehtimaansa pudasjärveläistä rohkeutta.

Kaupunginjohtaja Kaarina Daavittila kyseli kommentissaan, voisiko naapurikuntien yrittäjäjärjestöjen yhteistyötä edelleen tiivistää. Yhdistymistäkin sopisi hänestä pohtia.

Pudasjärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vesa Riekki esitti kuntien yhteistyötä hänkin. Aluksi sopisi kummankin kunnan nuorison haikailema jäähalli. Selkoshallin paikaksi sopisi Syöte, jossa se palvelisi myös matkailijoita.

Taivalkosken kunnanjohtaja Jukka Mikkonen näkisi hänkin selvästi nykyistä laajemman yrittäjien yhteistyön eduksi alueelle. Hän esitti alustuksessaan organisoitavaksi taivalkoskelaisten palveluntuottajien ja Syötteen majoitusyrittäjien välille neuvotteluja.

Mikkonen esitteli myös Laajakaista kaikille -hankkeen mahdollisuuksia ja vaikutuksia alueelle. Hän esitti osuuskunnan perustamisen selvittämistä viemään urakkaa eteenpäin. Asiaa tullaan maakunnallisen hankkeen puitteissa esittelemään Taivalkosken ja Pudasjärven kylillä.

Laajakaista-asiaa, lähinnä Pudasjärveä koskevaa, oli myös Jari Jussilalla. Kehittämisjohtaja Mikko Kälkäjä esitteli Syötteen tulevaisuuden suunnitelmia. Hän peräsi yhteistyötä myös valtatie 20:n kehittämisvyöhykettä edistämään.

Kälkäjä nosti alueen elinvoiman lisäämisen ykkösasiaksi. Palvelut pystytään hoitamaan elinvoiman ehdoilla. Hän näki alueelta löytyvän hyviä mahdollisuuksia. Niihin vain pitää osata tarttua kiinni, Kälkäjä päätti.

TUOREIMMASSA PAPERILEHDESSÄ
  • Pudasjärven ja Taivalkosken uudet ylioppilaat.
  • Pöllinheiton SM-kisa Livolla.
  • Jyrkkäkoskelle tulossa lisää liikennemerkkejä.
  • Riekinkankaan hautausmaalla siivoustalkoot.
  • Karhun salakaato Kuusamossa.
VIIKON KYSYMYS

Muistatko valmistuneita?

JÄTÄ JUTTUVINKKI
Toivoisitko lehdessämme olevan juttua jostakin sinua kiinnostavasta asiasta?

JÄTÄ JUTTUVINKKI

TEXTARIT
Lähetä viesti Iijokiseudun Textaripalstalle puh. 044 0860070. Viesti maksaa operaattorisi normaalin viestimaksun. Lähetyksessä täytyy näkyä lähettäjän numero. Toimitus voi muokata lähetettyjä tekstejä.
KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Iijokiseutu voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT