Polttoainesäiliöt ylös ja mikrobit öljynsyöntiin
Kokkokylän entisen jakeluaseman pihamaa puhdistetaan
Iijokiseutu07.10.2011:
Pasi Haarahiltunen
Vanhat polttoainesäiliöt nostettiin tiistaina maan uumenista Kokkokylän entisen baarin pihamaalla. Bensiini- ja dieselsäiliöiden noston jälkeen kaivannot peitettiin odottamaan maaperän käsittelyä. Vähäisessä määrin öljyyntynyt maaperä pystyttäneen hoitamaan puhtaaksi bakteereiden avulla.
Kokkokylän kahvila-polttoainejakelupisteeltä myytiin viimeiset bensalitrat vuonna 2002. Sitä ennen jakeluasema ehti olla toiminnassa kantatien varressa pitkästi kolmattakymmentä vuotta. Sinä aikana tapahtui myös vuotoja etenkin polttoainemittareilta, ja polttoaineen saastuttamaa maata löydettiin muutaman vuoden takaisessa tutkimuksessa enimmillään neljän metrin syvyydestä.
– Suuria maavaihtoja ei näissä enää nykyvuosina tehdä, kuvaili Mikko Kotro kohteen puhdistamisesta huolehtivasta helsinkiläisestä urakoitsijayhtiöstä.
– Puhdistus hoidetaan pääosin eräänlaisella kompostoinnilla. Siinä maaperään lasketaan ravinteita nesteen kanssa, mikä saa aikaan mikrobitoiminnan ja öljyjäte hajoaa siihen.
Lue juttu kokonaisuudessaan paperilehdestä.




