Poliisikoiranäytös oli Lakarin koulun turvallisuuspäivän hitti

Iijokiseutu16.09.2011:

Aila Anttonen

Tällä viikolla on niin peruskouluissa kuin lukioissa ja ammattikouluissakin vietetty Opetushallituksen järjestämää valtakunnallista liikenneturvallisuusviikkoa.

Myös Lakarin koululla on turvallisuusasiat huomioitu ja eilen koululla järjestettiin teemaan kuuluva toimintapäivä.

Oppilaat tutustuivat liikenneturvallisuusasioihin monin eri tavoin. Koulun pihalle muun muassa rakennettiin 2-6 -luokkalaisille kaksi eri vaatimustason polkupyörärataa, joissa oppilaat pääsivät kokeilemaan taitoajoa niin pujottelun, kuin puomilla ajonkin merkeissä.

Nollaluokkalaiset ja ykköset kävivät liikennepuistossa opettelemassa liikennesääntöjä. Heijastimen käyttöä havainnollistettiin pimennetyssä liikuntasalissa ja atk-luokassa harjoiteltiin liikenneturvallisuustehtäviä liikenneturvan verkkosivuilla.

Päivän kohokohta oli kuitenkin paikallisen poliisin Esa Erkkilän ja hänen kahden poliisikoiransa Neron ja Roopen vierailu koululla.

Erkkilä kertoi koululaisille työstään poliisikoiran kouluttajana ja piti koiransa Roopen kanssa tottelevaisuusnäytöksen koulun kentällä.

Näytöksen jälkeen koitti päivän odotetuin ja poliisien saapumisesta asti penätty osuus eli Roopen silittäminen.

Kolmekymmentäkolme vuotta Pudasjärvellä poliisina toiminut Erkkilä on kouluttanut poliisikoiria jo yli kaksikymmentä vuotta.

Siinä ajassa hän on ehtinyt kouluttaa useita koiria ja tämänhetkinen ”työkoira” Nero onkin järjestyksessään jo seitsemäs.

Erkkilä kouluttaa parhaillaan myös nuorta Roopea, josta tulee Neron seuraaja, mikäli 7,5-vuotiaan konkarin terveys pettää. Neron selkä on nimittäin alkanut oireilla ikävästi ja joka nikamasta löytyy luupiikki, mikä pistää ikävästi lihakseen esimerkiksi hyppiessä.

Molemmat Erkkilän koirat ovat saksanpaimenkoiria, mikä onkin yleisin poliisin käytössä oleva koirarotu. Saksanpaimenkoiran suojeluvietti on luonnostaan vahva ja sitä pyritään koulutuksessa hyödyntämään tehokkaasti.

– Nero puolustaa minua ja autoa kuolemaan asti, Erkkilä sanoo.

Vahva suojeluvietti voi myös aiheuttaa joskus hieman hankaluuksia, ja kuten Erkkilä sanookin, kun se on koulutuksessa kaivettu esiin, ei koira voi kytkeä sitä pois päältä vapaa-ajalla.

Nero on niin kiintynyt omistajaansa, ettei sitä kärsi muilla edes silittää. Muuan kollega oli kerran tökännyt koiraa varomattomasti suoraan kirsuun ja saanut siitä hyvästä tuntea saksanpaimenkoiran leukojen purutehon kämmenessään: tikkejä oli pitänyt ommella seitsemäntoista kappaletta.

Koiratehtäviä tulee Erkkilän mukaan Pudasjärvellä vastaan viidestäkymmenestä sataan vuodessa.

Kaikkein työllistävimpiä hänen mukaansa ovat huume-etsinnät. Erkkilä kertoo, että koulutettu poliisikoira voi haistaa kaikki tunnetut huumausaineet ja myös Nero on saanut erikoiskoulutuksen huumausaineiden tunnistamiseen.

Lisäksi Nero toimii partiotehtävissä ja koira on myös käynyt läpi laviinierikoiskoulutuksen, eli lumeen hautautuneen ihmisen pelastamisen.

Erkkilä halusi kouluttaa koiransa kyseiseen tehtävään Kuusamossa kymmenen vuotta sitten sattuneen onnettomuuden jälkeen. Tuolloin kaksi ihmistä jäi lumivyöryn alle ja toinen heistä menehtyi. Nyt hänen mukaansa jokaisen laskettelukeskuksen lähettyviltä löytyy koira ja kouluttaja.

Poliisin työn lisäksi Erkkilä kertoo ottavansa osaa Vapaaehtoiseen pelastuspalveluun eli Vapepaan, jonka Pudasjärven organisaatiota hän on ollut mukana rakentamassa.

TUOREIMMASSA PAPERILEHDESSÄ
  • Pudasjärven ja Taivalkosken uudet ylioppilaat.
  • Pöllinheiton SM-kisa Livolla.
  • Jyrkkäkoskelle tulossa lisää liikennemerkkejä.
  • Riekinkankaan hautausmaalla siivoustalkoot.
  • Karhun salakaato Kuusamossa.
VIIKON KYSYMYS

Muistatko valmistuneita?

JÄTÄ JUTTUVINKKI
Toivoisitko lehdessämme olevan juttua jostakin sinua kiinnostavasta asiasta?

JÄTÄ JUTTUVINKKI

TEXTARIT
Lähetä viesti Iijokiseudun Textaripalstalle puh. 044 0860070. Viesti maksaa operaattorisi normaalin viestimaksun. Lähetyksessä täytyy näkyä lähettäjän numero. Toimitus voi muokata lähetettyjä tekstejä.
KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Iijokiseutu voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT