Pisteessä ei vedetä lonkkaa

Kehno marjasato huolettaa thaimaalaisia

Iijokiseutu11.08.2011:

Toivo Kiminki

Tänä kesänä Pisteen koululle on saapunut 53 thaimaalaista marjastajaa.

Heinäkuun puolivälin maissa saapuneet marjastajat ovat kesän mittaan liikkuneet laajalla alueella.

Esimerkiksi hilloja marjastajat eivät ole löytäneet lähiseuduilta ja posiolainen marjayrittäjä Petri Lehtiniemi kertoi niiden perään ajetun Pisteestä peräti Sallan soille asti.

Polttoainekuluja tietää myös muutaman viikon kestänyt mustikan keruu. Niin Sarakylän kuin Posion seuduilta ei thaimaalaisten maak yam -nimellä tuntevaa marjaa tahdo löytyä.

Jannahong Mantevan toimii kolmatta kesää thai-poimijoiden nokkamiehenä Pisteessä. Hän kertoi mustikkareissujen suuntautuvan jopa sadan kilometrin etäisyydelle Sarakylästä. Kehuttaviksi eivät saaliit silti kohoa. Kun ikääntyneiden pakettiautojen kuormia puretaan, ei mustikkasäkeistä kaadella punnittavaksi läheskään viime kesän veroisia marjamääriä.

Mantevanin listoista löytyy yli sadan kilon määriä vain ensimmäisinä ostopäivinä. Silloin marjastajat toivat vaa`alle useampana päivänä kerätyt marjat. Viime päivien saaliit ovat jääneet 10 - 30 kilon seutuville. Lehtiniemi kertoi maksaneensa mustikkakilosta alkuun kaksi euroa. Tällä viikolla hinta kohosi 50 senttiä.

Kummempia eivät ole mustikkasaaliit Posiollakaan. Siellä Petri Lehtiniemi ostaa marjoja omistamallaan Vääräjärven koululla majailevilta noin kolmeltakymmeneltä thaimaalaiselta. Paikallisilta poimijoilta ei Lehtiniemen ostopaikkaan Posiolle mustikkaa juurikaan kerry. Myös hillasato jäi pitkään marjoja ostaneen miehen mukaan todella heikoksi.

Yrittämisen puutteesta ei thai-marjastajia ainakaan sovi moittia. Jannahong Mantevan kertoi ensimmäisten ryhmien työntyvän Pisteestä tielle jo kahden-kolmen tienoissa. Takaisin tullaan pitkin iltaa, viimeiset vasta tunti-pari ennen puoltayötä. Metsään mennään seitsemänä päivän viikossa, satoi tai paistoi, Mantevan vakuutti.

Mies kertoi joidenkin poimijoiden tyytyvän viiden tunnin yöuniin, muun ajan he ovat poimimassa.

Petri Lehtiniemi toivoo ainakin puolukkaa löytyvän paremmin kuin hillaa ja mustikkaa on ollut. Muutamina takavuosina ostetulle variksenmarjalle ei tänä vuonna näyttäisi olevan markkinoita, hän harmittelee.

Sitä, samoin kuin syksymmällä kypsyvää karpaloa, näyttäisi tulevan selvästi muita marjoja paremmin. Thaimaalaiset viipyvät Lehtiniemen mukaan Sarakylän ja Posion marjamailla syyskuun viimeisiin päiviin saakka.

TUOREIMMASSA PAPERILEHDESSÄ
  • Pudasjärven ja Taivalkosken uudet ylioppilaat.
  • Pöllinheiton SM-kisa Livolla.
  • Jyrkkäkoskelle tulossa lisää liikennemerkkejä.
  • Riekinkankaan hautausmaalla siivoustalkoot.
  • Karhun salakaato Kuusamossa.
VIIKON KYSYMYS

Muistatko valmistuneita?

JÄTÄ JUTTUVINKKI
Toivoisitko lehdessämme olevan juttua jostakin sinua kiinnostavasta asiasta?

JÄTÄ JUTTUVINKKI

TEXTARIT
Lähetä viesti Iijokiseudun Textaripalstalle puh. 044 0860070. Viesti maksaa operaattorisi normaalin viestimaksun. Lähetyksessä täytyy näkyä lähettäjän numero. Toimitus voi muokata lähetettyjä tekstejä.
KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Iijokiseutu voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT