Pudasjärvellä ei niellä kaupan palveluverkkosuunnitelmia purematta

Palveluita tarvitaan valtatien varteen

Aki ja Katariina Niemitalo myyvät puolet kahveista ja kaupan tuotteista muille kuin paikallisille.

Iijokiseutu18.11.2011:

Aleksanteri Pikkarainen

Pudasjärvellä suhtaudutaan kriittisesti Pohjois-Pohjanmaan liiton tuoreeseen kaupan palveluverkkosuunnitelmaan. Suunnitelmassa selvitettiin alueen lisätarpeita kaupan palveluiden suhteen vuotta 2030 silmälläpitäen.

Kaupungin kehittämisjohtaja Mikko Kälkäjä allekirjoittaa suunnitelman tavoitteet, kuten kuntarakenteen tiivistämisen ja ekologiset näkökohdat, mutta kritisoi kaavamaista tapaa, jolla selvitys on tehty.

– Selvityksessä on keskitytty liiaksi kaupunkikeskuksiin ja keskustataajamiin. Näin esimerkiksi Pudasjärvestä saa aivan vääränlaisen kuvan. Täällä suurin osa palveluntarpeesta on Kuusamontien varressa.

Kauppapalveluiden laskeminen pelkästään kuntalaisten pääluvun mukaan ei ole Kälkäjän mukaan realismia.

– Kyllähän on totta, että Pudasjärven keskustassa asuu 4 000 ihmistä. Mutta entäpä ne viisi miljoonaa kaupungin läpi vuosittain kulkevaa? Selvitys ei myöskään ota huomioon kesäasujia, jotka nostavat kunnan väkiluvun jopa 25 000:een.

Lue juttu kokonaisuudessaan paperilehdestä.

TUOREIMMASSA PAPERILEHDESSÄ
  • Pudasjärven ja Taivalkosken uudet ylioppilaat.
  • Pöllinheiton SM-kisa Livolla.
  • Jyrkkäkoskelle tulossa lisää liikennemerkkejä.
  • Riekinkankaan hautausmaalla siivoustalkoot.
  • Karhun salakaato Kuusamossa.
VIIKON KYSYMYS

Muistatko valmistuneita?

JÄTÄ JUTTUVINKKI
Toivoisitko lehdessämme olevan juttua jostakin sinua kiinnostavasta asiasta?

JÄTÄ JUTTUVINKKI

TEXTARIT
Lähetä viesti Iijokiseudun Textaripalstalle puh. 044 0860070. Viesti maksaa operaattorisi normaalin viestimaksun. Lähetyksessä täytyy näkyä lähettäjän numero. Toimitus voi muokata lähetettyjä tekstejä.
KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Iijokiseutu voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT