Uuden päiväkodin paikka Hartsun takana Puistotiellä
Kirkkoneuvosto esittää tontin myymistä kaupungille

Pudasjärven keskustaan keskeiselle paikalle Puistotien varteen suunnitellaan uutta päiväkotia. Rakentamattoman tontin omistaa Pudasjärven seurakunta, joka on aikeissa myydä sen kaupungille yleisen edun nimissä.
Iijokiseutu04.07.2011:
Juha Hagelberg
Pitkään Kurenalla mietinnän alla ollut päiväkotihanke nytkähti maanantaina askeleen eteenpäin, kun Pudasjärven kirkkoneuvosto päätti esittää kirkkovaltuustolle, että seurakunta myisi kaupungille tontin tarkoitusta varten.
Tontti sijaitsee kaupungin keskustassa keskeisellä paikalla entisen Hartsun kiinteistön takana Puistotien varrella ja on kooltaan noin 3 500 neliötä. Tontin myymisen ehtona on, että välittömässä läheisyydessä sijaitseva Paavalinpuiston eteläosa jätetään yleiseen käyttöön.
Maanmyyntiasioissa seurakunta on viime aikoina ollut nihkeällä kannalla. Pudasjärven suurimpiin maanomistajiin lukeutuva yhteisö on perustellut linjaansa sillä, että maata ei vuokrata eikä myydä ennen kattavamman maankäyttösuunnitelman laatimista.
Nyt syntynyt päätös tehtiin yleisen edun nimissä. Useampaan paikkaan keskustan alueella sijoitetut Pudasjärven päiväkotitilat alkavat olla huonokuntoisia ja elinkaarensa ehtoopuolella.
Tontin myynnistä ja hinnasta sekä kaupan muista ehdoista päättää kirkkovaltuusto seuraavassa kokouksessaan.
Kaupungin maankäyttöinsinööri Markku Mattisen mielestä kaavailtu päiväkodin paikka on kaupunkikuvan kannalta erittäin merkittävä seikka.
– Tavoitteena on ollut saada keskustan rakentamatonta tonttimaata hyötykäyttöön.
Mattisen mukaan 1000 kerrosneliön suuruinen uudisrakennus on tarkoitus sijoittaa Torin grilliä vastapäätä, osittain Puistotien ja Hartsun takana kulkevan kevyenliikenteenväylän varteen.
Rakennuspaikan käytännöllisyyttä puolustaa myös se, että läheisessä Paavalinpuistossa sijaitsee valmiina lasten leikkikenttä, joka on tarkoitus säilyttää paikallaan siten, että se on päiväkodin sekä myös päivähoitotoiminnan ulkopuolisten käytössä.
Alustavasti on jo sovittu, että suunnittelutyöstä vastaa Oulun yliopiston arkkitehtiosasto, joka Mattisen mukaan suunnitteli päiväkotia aikanaan jo aiemmin kaavailtuun paikkaan, Kurenalan koulun viereen.
Uuden kohteen alustava suunnittelu on jo käynnistynyt, mutta varsinaisesti hanke lähtee liikkeelle vasta virallisten muodollisuuksien jälkeen.
Mattinen ennustaa, että mikäli myönteinen myyntipäätös seurakunnassa tehdään, hanke menee kunnallisten elinten käsittelyyn jo elokuulla:
– Rahoitus ja rakentamispäätösten lisäksi hanke vaatii kaavamuutosta, sillä alue on kaavassa merkitty asuntorakentamista varten.
– Kiirettä pitää, jos meinataan ensi keväänä päästä rakentamaan, Mattinen kommentoi.


