Maakirkossa kuivaa
mutta porot jäivät sateen takia hajalleen
Iijokiseutu23.06.2011:
Pasi Haarahiltunen
Ilmanala kuivi Susisuon maakirkon hartaustapahtumaan tiistai-iltana, eikä vettä tullut illan aikana kuin muutama pisara. Samalla tavalla on sade pysytellyt yleensä aina pois kyläläisiä laajalta alueelta kokoavasta tapahtumasta.
Vetinen alkukesä teki kuitenkin sellaiset tepposet, että Livon palkisen poromiehet eivät saaneet poroja kootuksi vasojen merkintää varten tapahtumapaikan poroaidalle.
– Nähtiin kyllä poroja, mutta isommat porot pääsivät vetistä suota pitkin menemään, mutta vasat jotuivat uimaan. Me ei lähdetty uimaan, selvitti poroisäntä Eero Niemi puolenkymmenen miehen porojenhakureissua.
Sateiden takia porot ovat hajallaan, ja Niemi arveli että merkintään voidaan päästä vasta juhannuksen jälkeen.
Tikanpalonkairan perukoilla sijaitseva paliskunnan poroaita ja porokämppä maakirkon näyttämönä on aina ollut suosioltaan taattu. Parinsadan hujakoilla pyörivä kävijämäärä herättää yleistä ihmetystä.
Vaikka tällä kertaa jäätiin vähän toisellesadalle, sanoi hartaushetken pitänyt vs. kirkkoherra Kimmo Helomaa, että olisipa näin paljon väkeä tavallisissa jumalanpalveluksissakin. Ensimmäistä kertaa paikalla olleelle Helomaalle oli etukäteen kerrottu että ”siellä on väkeä” mistä hän oli ajatellut että olisiko nelisenkymmentä henkeä, ja sen mukaan varannut salkkuunsa parikymmentä virsikirjaa.
Susisuon maakirkkoa on pidetty parinkymmenen vuoden ajan, ja vaikka aivan täsmällisestä vuosimäärästä ei järjestäjilläkään ollut yksimielisyyttä, nimettiin tapahtuma nyt järjestyksessään 20. tapahtumaksi. Tapahtuman idea on lähtöisin Siuruan kyläseurasta Kari Tykkyläiseltä, joka tälläkin kertaa juonsi tapahtuman kulun.
Kantavia voimia järjestelyissä on eläkkeellä oleva emäntä Raili Juttula. Hän on joka kerta loihtinut tapahtumaan kunnon lihakeitot, tällä kertaa Livon entisellä koululla, josta kattilat kuljetettiin Susisuolle. Väen ravitseminen ei jäänyt lihakeittoon vaan Tykkyläisen, paliskunnan ja seurakunnan puheenvuorojen jälkeen väki sai nauttiakseen nuotiopannukahvit.
Tapahtuman järjestävät yhteistoimin Pudasjärven Livon paliskunta, Pudasjärven seurakunta ja Siuruan kyläseura.




