MYR myönsi isot rahat Syötteen ja Taivalvaaran hankkeille
Maailman korkein hirsitorni alkaa nousta ensi kesänä

Maailman korkeimmasta hirsirakennuksesta tulee 70 metriä korkea, mikä vastaa noin 20-kerroksista kerrostaloa.
Iijokiseutu21.10.2011:
Juha Hagelberg
Maakunnan yhteistyöryhmä on myöntänyt reilun 262 000 euron rahoituksen Syötteen liikunta- ja kulttuurikeskus -hankkeelle, jonka vetonaulaksi on tulossa maailman korkein hirsitorni.
Hankkeen tarkoituksena on lisätä Syötteen matkailun ympärivuotisuutta ja parantaa alueen matkailuyritysten toimintaympäristöä. Tänä syksynä alkavan ja vuoteen 2013 kestävän hankkeen suunniteltu kokonaiskustannusarvio on noin 509 000 euroa.
Torstaina päätetyn ensimmäisen rahoituserän lisäksi MYR on luvannut varautua rahoittamaan hankkeen toteutusta myös jatkossa. Pudasjärven kaupungin osuus ensimmäisen vaiheen rahoituksesta on noin 112 000 euroa.
Maailman korkeimman hirsirakennuksen rakentaminen on tarkoitus aloittaa jo ensi kesänä, kertoo Pudasjärven kaupungin kehitysjohtaja Mikko Kälkäjä.
Itse torni ei Kälkäjän mukaan sisälly hankkeeseen, vaan sen tarveaineet on luvannut lahjoittaa Hirsiteollisuus ry. Parinsadan hirsiyrittäjän yhteisö haluaa näin hakea positiivista imagoa alalle ja uskoo sitä saavansa näyttävästä havaintokohteesta.
Hirsitornin rakentajasta ja rakentamisen rahoituksesta ei ole myöskään vielä tietoa eikä siitä ole kaupungin luottamuselimissä päätöksiä tehty.
Tornin yhteyteen on tarkoitus rakentaa myös maailman korkein kiipeilyseinä ja tornijuoksurata sekä lasten liikunta- ja elämyspaikka. Läheisyyteen tulee monipuolinen liikuntaympäristö, jossa on mm. skeittiparkki.
Hirsitorni tulee olemaan ylivoimaisesti myös Pudasjärven korkein rakennus. Alustavissa suunnitelmissa sitä on kaavailtu noin 70 metrin korkuiseksi – mikä vastaa suurin piirtein 20-kerroksista kerrostaloa.
Ensimmäiset havainnekuvat hirsitornista ovat valmistuneet. Ne on laatinut arkkitehti Matti Alasaarela, joka on ollut mukana myös hirsikortteli Karhukunnaksen kehitystyössä.
Noin 30 neliömetriä pohjapinta-alaltaan oleva hirsirakennelma on Kälkäjän mukaan rakennusteknisesti haasteellinen, sillä Syötteen korkeudella huomioon on otettava tuulen, lumen ja varsinkin tykkylumen vaikutus:
– Sen verran asiaa on jo kuitenkin tutkittu, että se on mahdollista toteuttaa.
Hirsitornin tarkka sijainti hakee vielä paikkaansa, mutta Kälkäjän mukaan se tulee sijoittumaan vielä suunnittelun asteella olevan liikunta- ja kulttuurikeskuksen alueelle Safaritalon läheisyyteen.
Myös Taivalvaaran monitoimirakennus -hankkeelle MYR hyväksyi torstain kokouksessaan noin 423 000 euron avustuksen.
Tämän ja tulevan vuoden aikana toteutettavan projektin kokonaiskustannusarvio on yhteensä lähes 940 000 euroa, josta kuntarahoitusosuus noin 516 000 euroa. Rakentamisen laajuus on vajaat 600 kerrosneliötä.
Monitoimirakennuksella pyritään parantamaan hiihtokeskuksen palvelutarjontaa ja tukemaan sen jatkokehittämistä. Hankkeen ensisijaisena tarkoituksena on monipuolistaa murtomaahiihdon, mäkihypyn, laskettelun ja lumilautailun leiritys- ja kilpailutoimintaa.
Rakennuksen valmistumisen jälkeen odotetaan alueen toimintojen kehittyvän yrittäjävetoisempaan suuntaan, mutta rakennuksen omistajuus tulee säilymään kunnalla.
Pudasjärven kehitysjohtaja Kälkäjän mukaan Syötteen-Taivalvaaran -tunturialue kuuluu samaan matkailualueeseen ja oli koko alueen saamasta tuesta erittäin tyytyväinen:
– Lähellä toisiaan sijaitsevat keskukset erilaisilla palveluillaan eivät kilpaile keskenään, vaan täydentävät toisiaan.


