Luppovesi syttyi komeasti
Iijokiseutu13.09.2011:
Toivo Kiminki
Niin Syötteen alueen menneisyyttä kuin sen tulevaisuuttakin raotettiin monin tavoin, kun tekojärvi Luppovesi todettiin kaikin puolin valmistuneeksi.
Ennen lauantai-illan päättänyttä näyttävää ilotulitusta pääsi runsaslukuinen yleisö kuulemaan Luppoveden eri vaiheissa mukana olleiden puheenvuoroja ja paikallista musiikkia.
Riitta Ilola Ely-keskuksen strategiayksiköstä muisteli tekojärvihankkeen rahoitushakemuksen herättäneen mielenkiintoa innovatiivisuudellaan. Valmiin kokonaisuuden Ilola totesi olevan onnistunut. Hän muistutti Pudasjärvelle nykyisellä ohjelmakaudella maksetun Ely-keskuksen kautta eri hankkeisiin nelisen miljoonaa euroa.
Maakuntajohtaja Pauli Harju muistutti hänkin, että ilman EU:n euroja ei näin runsaita kehittämisrahoja olisi Syötteellekään tullut.
Hän huomautti, että vuoden 2014 jälkeen asiat muuttuvat ratkaisevasti. EU:n rakennerahastojen investointirahat tulevat todennäköisesti vähenemään selvästi.
Harju totesi rahan muutenkin olevan jatkossa entistä tiukemmassa ja maakunnan tasollakin sen hakijoita olevan matkailupuolellakin tulossa lisää.
Harjun lailla näki teollisuusneuvos Jorma Terentjeff Luppoveden olevan hyvä esimerkki yhteistyöstä.
Erityisesti hän kiitteli kaupungin herkkäkorvaisuutta hankkeen eri vaiheissa. Myös Ely-keskus sai teollisuusneuvoksen vuolaat kiitokset.
Terentfeff näki lopputuloksena Syötteelle saadun alkuvaiheessa tavoitteena olleen järven sijasta elämyskeskuksen. Sen mahdollistivat lopulta itse järvityön odotettua pienemmät kustannukset.
Onneakin oli hankkeessa mukana, Terentjeff muistutti. Laman ansioista maansiirtotyöt tehtiin edullisesti. Myös kunnon pakkastalvi joudutti ja helpotti työtä.
Kaupunginjohtaja Kaarina Daavittila muistutti, kuten Terentjeffkin, Luppoveden rakentamisen olleen luontoa kunnioittavaa. Kaupunginjohtaja kiitteli perusteellisesti suunnitellun järvihankkeen yhteistyökumppaneita maanomistajista rahoittajiin.
Puheenvuorot käyttivät myös Metsähallituksen Laatumaan johtaja Aimo Oikarinen ja mökkiläisten edustaja Katri Virtanen.
Kutsuvieraana paikalla ollut Sotkamon kaupunginjohtaja Petri Kauppinen näki kuntien yhdeksi tehtäväksi huolehtia siitä, että niiden alueelle tehdyt sijoitukset pysyvät tuottavina. Hän näki Luppoveden, jonka ideoinnissa Pudasjärvellä ollessaan oli mukana, olevan sellainen. Hän mainitsi asioiden kaupungissa pyörähtäneen hyvin käyntiin.
Ennen Luppoveden avausta pidetty mökkiläistapaaminen sai Romekievarin täyteen kutsuttuja Syötteen ystäviä, kuten kaupunginjohtaja väkeä luonnehti.
Daavittila totesi kolmen vuosikymmenen olleen Syötteellä vaihtelevaa aikaa. Jatkossakin hän uskoi alueen kehittämisen sujuvan parhaiten yhteen hiileen puhaltamalla. Kaupunginjohtaja rohkaisi mökkiläisiä Syötteen olevan turvallinen sijoituskohde.
– Vapaa-ajan asunto täällä on arvonsa säilyttävä kohde, hän vakuutti.
Daavittila sanoi kaupungin vetäytyneen pois alueen bisneksestä osana taloutensa reivausta. Hän kiitteli kuntapäättäjien rohkeutta tehdä rankkojakin päätöksiä. Muuten ei kriisikunnaksi ajautumassa ollut Pudasjärvi olisi pystynyt Syötettä kehittämään.
– Pudasjärven päättäjät ovat olleet valtavan paineen alla todistaessaan epäileville matkailun kehittämisen olevan kaupungin taloudelle tärkeitä. Tuon tiedon saattaminen ihmisten mieliin ei ole ollut helppo tehtävä, kaupunginjohtaja jatkoi.
Yhteisymmärrys ja rakentava henki ovat jatkossakin tärkeitä. Daavittila totesi mökkiläisille riskin siitä, ettei Syöte menestyisi, olevan pieni. Erityisiksi vahvuuksiksi hän nosti alueen monipuolisuuden palveluineen, rinteineen ja ympäröivine luonto- ja retkeilykohteineen.




