Koski paloi taas komeasti
Iijokiseutu06.09.2011:
Taivalkoskella vietetään taiteiden yötä perusteellisesti ja monipuolisesti vaikkei sitä taiteiden yöksi varsinaisesti nimitetäkään. Jo perinteiseksi muodostunut Koski palaa -tapahtuma aloitettiin perjantaina Tuhansien tarinoiden illalla Puolangan pessimistien valituskuoroineen kaikkineen, päätapahtumaa valvottiin lauantai-iltana aina ilotulitukseen saakka, ja eiköhän vielä sunnuntaillekin riittänyt dagen efter -tyyppinen ilakointi ja kanoottipujottelukisa. Koski oli kuitenkin jälleen pääosassa, ja sitä laskeneet oululaisten kanootit ja pienemmät taivalkoskelaisten laskuvälineet.




