Keinäsperän Eräpojat juhli nelikymppisiään
Iijokiseutu18.08.2011:
Tanja Seppänen
Lauantai alkoi Keinäsperällä tuoppi-ampumakisalla. Kumoon ammuttiin palkintopokaalia eli tinatuoppia, joka lahjoitettiin metsästysseuralle kymmenisen vuotta sitten. Kisan voitti seuran puheenjohtaja Jorma Juurikka.
Kisan jälkeen oli kesäkokouksen vuoro, jonka jälkeen juhlittiin 40-vuotista taivalta ruuan ja musiikin merkeissä. Pelimannit soittivat niin Keinäsperän omaa kuin muilta lainattua musiikkia. Juhlapuheen piti puheenjohtaja.
– Itse liityin seuraan 15-vuotiaana ja pikkuhiljaa minut alettiin ottaa todesta, jo 28 vuotta seurassa viihtynyt Juurikka kertoilee.
Sihteeri Erja Komulaisen mukaan seuralla on 46 jäsentä, joista aktiivisia jäseniä on noin 25. Hirvimetsästysporukassa on 13 henkeä.
– Tämä on sellainen koko kylän homma, Juurikka toteaa.
Hirvipeijaiset ovat kylän suosituin tapahtuma, jolloin osallistujamäärä kohoaa sataan. Seura järjestää myös keväisin lankalauantaina ulkoilutapahtuman, ja kokouksia on kaksi vuodessa.
– Pienriistan suhteen näyttää nyt hyvältä, kommentoi Juurikka alkavaa metsästyskautta.
Seuran hirvialue on noin 3800 hehtaaria ja muu riista-alue 2200 hehtaaria. Tänä vuonna anottiin 50 hirven pyyntilupaa Hetekylän yhteislupamääräalueelle ja riistanhoitoyhdistyksestä tuli kiitosta oma-aloitteisuudesta lupamäärien pienentämiseen. Viime vuonna eräpojat kaatoivat 19 hirveä.
Juurikka otti juhlapuheessaan myös kantaa kiristyvään aselakisäädäntöön ja metsästysrajoituksiin.
– Ei metsästäjä ole räiskijä, luonnossa liikkuminen on harrastuksessa keskeisintä.
Eräpoikien perustajajäsenistä paikalla olivat Pentti ja Toivo Jokikokko, joille riistanhoitoyhdistys jakaa seuraavassa kokouksessaan kunniamitalit tunnustuksena seuratyöstä. Kaksi muuta pronssista kunniamitalia menevät Jouko Nivalle ja Matti Juurikalle.




