Kaapelityö näkyy valtatiellä

Iijokiseutu07.07.2011:

Hanna Natunen

Valtatiellä 20 liikkuvat eivät voi olla kesän aikana huomaamatta kaapelityötä. Kyseessä on Elisan runkokaapelin veto Kiimingistä Pudasjärvelle. Teleyhtiö parantaa kaapelin ansiosta mobiileja eli liikkuvia yhteyksiä.

Tuotantoverkkojen osastopäällikkö Jouni Pekonen kertoo, että uudistus tuplaa yhtiön tarjoamia datanopeuksia kännyköihin ja mokkuloihin. Nopeammat yhteydet tulevat käyttöön loppuvuonna.

Runkolinjan tarkoituksena on myös tarjota entistä paremmat yhteydet häiriötilanteiden varalle. Kun tukiasemalle on käytössä kaksi yhteyttä, katkoksia on nettiyhteyksissä entistä vähemmän.

Pakosen mukaan Elisa panostaa mobiileihin yhteyksiin, koska liikkuvat yhteydet ovat tulleet yhä tärkeämmiksi ja kännykästä on tullut suomalaisille tärkeä kommunikointiväline.

Kiimingistä puolisentoista kuukautta sitten alkanut valokuitukaapelin vetäminen Pudasjärvelle kestää työmiesten arvion mukaan elokuulle.

Kaivutyötä hidastavat etenkin kivet ja kalliot. Kaapeli aurataan 70 sentin syvyyteen. Entuudestaan Kuusamontien varteen on kaivettu Dnan ja Soneran kaapelit.

Oululaisen Maansiirto Keräsen työntekijät Samuli Tyni ja Tuomo Karvonen kertoivat aloittaneensa työt Kiimingistä Abc:n kohdalta. Kaapelia vedetään keskustan ohi Ranuantien lähelle.

Kaivutyön kohdalla on alennettu nopeusrajoitus. Työmiesten mukaan mitään ei ole sattunut, vaikka etenkin iltapäivisin ja loma-aikaan liikenne on vilkasta. He ovat huomanneet, etteivät rekat tahdo hiljentää vauhtiaan nopeusrajoituksista huolimatta.

TUOREIMMASSA PAPERILEHDESSÄ
  • Pudasjärven ja Taivalkosken uudet ylioppilaat.
  • Pöllinheiton SM-kisa Livolla.
  • Jyrkkäkoskelle tulossa lisää liikennemerkkejä.
  • Riekinkankaan hautausmaalla siivoustalkoot.
  • Karhun salakaato Kuusamossa.
VIIKON KYSYMYS

Muistatko valmistuneita?

JÄTÄ JUTTUVINKKI
Toivoisitko lehdessämme olevan juttua jostakin sinua kiinnostavasta asiasta?

JÄTÄ JUTTUVINKKI

TEXTARIT
Lähetä viesti Iijokiseudun Textaripalstalle puh. 044 0860070. Viesti maksaa operaattorisi normaalin viestimaksun. Lähetyksessä täytyy näkyä lähettäjän numero. Toimitus voi muokata lähetettyjä tekstejä.
KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Iijokiseutu voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT