Elinkeinot ja kulttuuri esillä ministerivierailulla

Paavo Tihinen haki ministeri Kyllösen Oulusta ja vei hänet vielä takaisinkin. Eero Oinas-Panuma oli yksi vierailun isäntien edustajista.

Iijokiseutu11.10.2011:

Toivo Kiminki

Naapuripitäjästä Suomussalmelta oleva liikenneministeri Merja Kyllönen pistäytyi vierailulla perjantai-iltana. Kaupungin vieraana ollut Kyllönen perehtyi hänelle esiteltyjen kaupungin näkymien lisäksi Metsähallituksen ja Kontiotuotteen toimintaan.

Metsähallituksen uusiin tiloihin Karhukunnalla tutustunut ministeri piti mallia, jolla Metsähallitukselle on rakennettu uudet vuokrattavat tilat, hyvänä. Hänestä metsä ja Metsähallitus on Pudasjärven korkeuksilla niin iso tekijä, että olisi hölmöä, ellei kunta olisi mukana yhteistyössä.

Kyllönen näki tilanteen erinomaiseksi myös työntekijöiden kannalta, he saivat terveelliset tilat uuteen hirsirakennukseen. Metsähallituksen väeltä ministeri sai toiveen siitä, että metsissä olevaa kapasiteettia voitaisiin hyödyntää terveellä tavalla.

Myös matkailullinen näkökohta tuotiin esille ja korostettiin, että puuntuotanto ja matkailu eivät ole toisensa pois sulkevia metsänkäyttömuotoja, ministeri Kyllönen kertoi.

Kontiotuotteella Kyllönen kertoi aistineensa voimakkaan tahtotilan alueen voimavarojen käyttöön. Tuotannossa ilmeni hänestä myös yhtiön arvostus aluetta kohtaan.

Kyllönen piti tärkeänä tuoda myös hirsirakentamisen ympäristöystävällisyys näkyviin. Hän näki Karhukunnas-hankkeen selvitykset esimerkillisenä paikallisista lähtökohdista lähteneenä osoituksena tuoda uutta tietoa siitä.

Liikenneministeri aikoi viedä hallituksessa eteenpäin Kontiotuotteella esiin tullutta kuljetustukiasiaa. Hänestä tukea sopisi laajentaa nykyistä suurempia yrityksiä koskevaksi. Mallia voisi ottaa Ruotsista, hän mainitsi.

Oman hallinnonalan terveisiä tuli ministerille myös kaupungin muistiossa. Siinä huomautetaan kaupungilla ja Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksella olevan meneillään yhteistyöhanke valtatie 20 liikenneturvallisuuden parantamiseksi Lakarin ja Kellokankaan välillä sekä turvallisuuden parantaminen ns. Nesteen risteyksessä.

Noin 800 000 euron hanke on ehdolla työllisyysperusteiseksi investointihankkeeksi. Kaupunki perää vajaan kahden miljoonanan jatkohanketta, jolla pantaisiin uusiksi risteyksen järjestelyt ja rakennettaisiin uusi yhteys Rovaniementielle.

Hankkeet tukisivat kaupungin muistion mukaan sekä valtatie 20:n kehittämistä että Pudasjärven alueen elinvoimaisuuden edistämistä ja aluerakenteen suunnitelmallista kehittämistä.

Muistiossa todettiin, että hallitusohjelman linjaukset sinänsä ovat alueen voimavarat huomioon ottaen hyviä. Uusiutuvien energioiden kehittäminen ja harvan asutuksen vaatiman teknologian ja toimintamuotojen kehittäminen nähdään osina koko Suomen elinvoimaisuutta.

Toivomuksena ministerille esitetään, että pitkien etäisyyksien kuntiin sopivien kehittämisideoiden käyttöönotto edellyttää myös lainsäädännöllisiä muutoksia. Siksi olisi toivottavaa, että hallinnon kokeilussa mukana olevat pilottikunnat, Pudasjärvikin, voisivat toimia normien väljentämisen kokeiluorganisaatioina.

Ministeri Kyllönen kertoi pystyneensä hoitamaan kuntavierailut toistaiseksi liki pyydetysti. Hän vakuutti haluavansa tuoda hallituksessa esille pohjoista näkökulmaa ja alueiden erilaisuutta.

Eero Oinas-Panuman Pudasjärven ja Taivalkosken yhdistymisesityksestä ministeri mainitsi keskustellun. Hän näki tahtotilan osoittamisen tärkeäksi, mutta arveli joskus useammankin kosinnan jälkeen uhkana olevan hamekankaan hankinnan.

Hallituksen kuntapolitiikassa Kyllönen vakuutti ohjauskeinoina käytettävän niin porkkanaa kuin keppiä. Pakkoliitokset eivät hänestä ole sopiva ratkaisu.

Vierailun päätteeksi ministeri tutustui Pohjantähdessä Paavo Tolosen taiteeseen. Erityisesti hänen huomionsa kiinnittyi mainiosti kuvattuihin ihmisten ilmeisiin.

TUOREIMMASSA PAPERILEHDESSÄ
  • Pudasjärven ja Taivalkosken uudet ylioppilaat.
  • Pöllinheiton SM-kisa Livolla.
  • Jyrkkäkoskelle tulossa lisää liikennemerkkejä.
  • Riekinkankaan hautausmaalla siivoustalkoot.
  • Karhun salakaato Kuusamossa.
VIIKON KYSYMYS

Muistatko valmistuneita?

JÄTÄ JUTTUVINKKI
Toivoisitko lehdessämme olevan juttua jostakin sinua kiinnostavasta asiasta?

JÄTÄ JUTTUVINKKI

TEXTARIT
Lähetä viesti Iijokiseudun Textaripalstalle puh. 044 0860070. Viesti maksaa operaattorisi normaalin viestimaksun. Lähetyksessä täytyy näkyä lähettäjän numero. Toimitus voi muokata lähetettyjä tekstejä.
KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Iijokiseutu voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT