Maanantain Iijokiseutu tulee tiistaina ja torstain lehti perjantaina

Iijokiseutu halutaan pitää kiinnostavana myös tulevaisuudessa. (Arkistokuva/Timo Rotonen)

Iijokiseudun uudet ilmestymispäivät tulevat käyttöön 6.9.2011 alkaen. Alkuviikon lehti tulee tiistaina, eli vaikka lehteä ei maanantaina tilaajille tulekaan, ei ole mitään syytä huolestua. Lehti kolahtaa laatikoihin ja luukkuihin tiistaina.

Samoin muuttuu päivää myöhemmäksi loppuviikon lehden ilmestyminen. Lukupaketti tulee lukijoiden käsiin torstain sijasta perjantaina.

Iijokiseudussa olemme valmistautuneet muutokseen, ja pyrimme tekemään lehdestä entistä tuoreemman ja siten vastaamaan lukijoiden toiveisiin. Toimituksessa ja ilmoitusosastolla se tarkoittaa sitä, että juttujen ja ilmoitusten saanti lehteen on entistä joustavampaa. Lehden konttori tulee olemaan auki maanantaisin ja torstaisin kello 17:ään, eli esimerkiksi pieniä ilmoituksia voi lehteen jättää vielä tuohon aikaan.

Ilmestymispäivät ovat olleet vuodesta 1994 saakka maanantai ja torstai. Siksi muutos vaatii tietysti myös lukijoilta totuttelua uuteen järjestykseen. Uudistusta ei tehdä pelkän uudistamisen vuoksi, vaan pääasia on pitää lehden sisältö kiinnostavana. Se merkitsee sitä, että lukijat hyötyvät uudistuksesta.

PASI HAARAHILTUNEN

TUOREIMMASSA PAPERILEHDESSÄ
  • Pudasjärven ja Taivalkosken uudet ylioppilaat.
  • Pöllinheiton SM-kisa Livolla.
  • Jyrkkäkoskelle tulossa lisää liikennemerkkejä.
  • Riekinkankaan hautausmaalla siivoustalkoot.
  • Karhun salakaato Kuusamossa.
VIIKON KYSYMYS

Muistatko valmistuneita?

JÄTÄ JUTTUVINKKI
Toivoisitko lehdessämme olevan juttua jostakin sinua kiinnostavasta asiasta?

JÄTÄ JUTTUVINKKI

TEXTARIT
Lähetä viesti Iijokiseudun Textaripalstalle puh. 044 0860070. Viesti maksaa operaattorisi normaalin viestimaksun. Lähetyksessä täytyy näkyä lähettäjän numero. Toimitus voi muokata lähetettyjä tekstejä.
KESKUSTELUSSA
LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Liitä mukaan pieni tarina, mitä kuvassa tapahtuu. Iijokiseutu voi julkaista kuvan lehdessä.

KATSO KAIKKI KUVAT